Lohtajan kaukolämpötoiminta siirtyi ProPellet Oy:lle –  Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä

Lohtajan alueen suurin kaukolämpöasiakas on Kokkolan kaupunki.

Kokkolan Energian kaukolämpöliiketoiminta Lohtajan alueella on siirtynyt ProPellet Oy:lle joulukuun alusta alkaen. Lohtajan alueen suurin kaukolämpöasiakas on Kokkolan kaupunki ja lisäksi Lohtajalla on kaksi kerrostaloa kaukolämmön yksityisasiakkaana.

Liiketoimintakaupan myötä alueen kaukolämpöasiakkuudet siirtyvät ProPelletille. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.

– Jatkamme sopimuksia samalla hinnoittelulla ja samoin ehdoin, kuin aiemminkin. Merkittävin muutos on se, että ennen kaukolämpö tuotettiin öljyllä, nyt se tuotetaan ympäristöystävällisellä uusiutuvalla energialla, kertoo ProPellet oy:n hallintojohtaja Timo Peltokorpi.

Ylivieskalainen ProPellet on investoinut Lohtajan keskustassa sijaitsevaan uuteen puupellettilämpölaitokseen. Jatkossa Lohtajan kaukolämpö tuotetaan uudessa lämpölaitoksessa pääosin puupelleteillä.

Automatisoitu laitos hyödyntää uusinta teknologiaa. Etäohjattavuus ja kattava huoltoverkosto varmistavat jatkossakin Lohtajalla kaukolämmön korkean toimitusvarmuuden. Kokkolan Energia jatkaa kaukolämmön jakelua entiseen tapaan kanta-Kokkolan alueella sekä Kälviällä.

Juttu on julkaistu Keskipohjanmaa-lehdessä 2.12.2020:
https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/606328

 Katso esitteemme  Vår brochur  Our brochure  Наша брошюра